Inarinsaamelainen livđe-perinne

Inarinsaamelaisten perinteinen asuinalue on nimensä mukaisesti Inarissa ja inarinsaame kuuluu itäsaamen kieliryhmään. Inarinsaamelainen kulttuuri on hyvin omaleimainen, vaikkakin musiikkikulttuuri on saanut paljon vaikutteita ympäröivistä saamelaisista paikallisuuksista ja myös muilta naapurikansoilta. Inarinsaamelaiset ovat asuneet idän ja lännen kulttuurien välimaastossa alueellaan esihistoriallisista ajoista lähtien, he asettuivat taloihin asumaan ja heidän keskeinen elinkeinonsa on ollut kalastus.

 Keskeisin osa musiikkiperinnettä ovat inarinsaamenkieliset livđet, joilla pohjoissaamelaisten joikujen tavoin on selkeästi oma kohteensa. Livđejen ohella inarinsaamelaiseen perinteeseen kuuluvat laulut ja virret, mutta myös pohjoissaamenkieliset joiut ovat olleet tunnettuja Inarissa. Livđe-perinne oli vahva vielä 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta heikkeni huomattavasti 1970-luvun jälkeen. Syynä olivat mm. vuoden 1920 espanjantautiepidemia, jonka seurauksena menehtyi runsaasti inarinsaamelaisia ja varsinkin 1930-luvun jälkeen alkanut voimakas suomalainen muuttoliike. Livđe-perinne on kuitenkin kokenut elpymisen 2000-luvulla yhdessä inarinsaamen kielen ja kulttuurin vahvistamistoimien seurauksena.  Mukana on muutama vuosi sitten arkistoista löytyneiden vanhojen inarinsaamelaisten laulujen uusia esityksiä, mm. karhun laulu. 

Inarinsaamen kieltä ja kulttuuria 1900-luvun alussa tutkineen  Frans Äimän mukaan oli livđeistä suurin osa eläinaiheisia, sitten oli henkilöaiheisia,”situatsiooneja” ja olipa joukossa yksi eroottinenkin. Useissa on vaan 2-3 säettä, joissakin jopa viisi. Jokaisella on oma nuottinsa, saman runon kaikki säkeet lauletaan samaan nuottiin ja lopussa on lyhyt rallatus.

Etnomusikologi A.O. Väisänen sai selville että ensin livđaaja tekee sävelmän, joka on ennen kuulematon ja jossa on muutama karakteristinen sana henkilöstä. Henkilö kuolee, hänelle omistettu teksti unohdetaan mutta sävelmän voi siirtää toiselle henkilölle. Samalle henkilölle voidaan tehdä useitakin livđejä. Joka päähenkilöllä tai eläimellä  on oma ”Leitmotiv” aivan kuten Wagnerin oopperoiden henkilöillä. Sävelmät ovat puolisävelaskelin eteneviä, pentatonisia.

Videoissa kuullaan arkistoäänitteitä mm. Anna Briitta Mattukselta, jolta Väisänen 1940-luvulla ja myöhemmin Ala-Könni 1960-luvulla(YLE) tallensivat runsaasti livđejä. Anna-Briitta oli omaa sukua Morottaja ja Matti Morottajan täti. Voimakasluontoinen ja omaperäinen Anna Briitta oli mukana myös 1900-luvun alussa  eläintarhakiertueilla Saksassa ja oppi siellä muilta saamelaisilta runsaasti erityylisiä joikuja. Matkoilta syntyivät ensimmäiset saamelaismusiikin tallenteet. Myöhempinä vuosinaan hän asui Ylivieskassa.  Morottajan sukulaiset ovat opetelleet hänen livđejään arkistonauhoilta ja kehitelleet niitä edelleen. Matti on tehnyt käännökset.

SKS:n arkistoääninäytteet: 

Anna-Briitta Mattus: Kuobžâ, Čuánjá, Mun juoigam 1947, äänittänyt 

A.O. Väisänen 1945-46

Maarit Musta: Ristinas -Pekan joiku ,äänittänyt A.O.Väisänen 1952

Matti Morottajan täti Anna-Briitta Mattus laulaa A.O. Väisäselle. Matti Morottajan kokoelmat.

Kolme eläinlivđeä, es. Matti Morottaja :

Matti oppi Karhun livđen alkuosan naapurilta ja loput Anna-Briittan ääninauhoilta. Hän kertoo: 

Karhu on inarinsaamelaisille ja saamelaisille yleensäkin sellainen erityinen eläin, Jossain mielessä sellainen eläin, jonka kanssa tahdottiin olla sovussa ja karhuun liittyy paljon sellaista perinnettä jota muiden eläinten kohdalla ei ole. Kun metsästetään karhu ja tuodaan kotiin ja pannaan lihoiksi niin siinä on erilaisia tapoja kuin muitten eläinten tai lintujen lihaa olis käsitelty.

Livđessä  karhu inhimillistetään koska sen suuhun pannaan sanoja. Muistakin eläimistä ja linnuista kerrotaan mutta en muista että minä-muodossa eläin itse kertoisi- kuten tämä karhu.

1. Kuobžâ Karhun livđe 1’24”

Frans Äimän muistiinmerkitsemästä Karhun livden toisinnosta selviää, että veli-sana liittyy tilanteeseen, jossa karhu herättelee veljeään, toista karhua.     

SKS:n arkistotietoihin on A.O.Väisänen kirjannut, että Anna-Briitta Mattus (os. Morottaja) oppi tämän laulun veljeltään Matilta, ja ett'ä heidän isänsä oli laulun sepittänyt.   

Koccáá jo viljâžâm,                         Herää jo veliseni

piäivâš jo vaarijd páštá...                         Päivä jo vaaroihin paistaa

Viljâžâm, viljâžâm, koccáá jo.                         Veljeni, veljeni, herää jo

Piäiváš jo vaarijd páštá.                         Päivä jo vaaroihin paistaa

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Oo- lo lo-loo lo- lo loo- loo

Kuuđhah jo muorâi mield ryettih.             Muurahaiset jo runkoja juoksee

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Kálláh jo kiävuidis rääijih                       Ukot jo verkkokäpyjään tekevät

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Káálguh jo nuotijdis čihteh,             akat jo nuottiaan korjaavat

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Kaandah jo tävgipisoiguin sierâdeh.           Pojat jo jousillaan leikkivät

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Ludij ruojâ jo peljijd vaaldij.             Lintujen melu jo korviin otti

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Kuuđhâmievtâ siste lam uáđđâm kale,

Muurahaismättäässä olen nukkunut 

ráávhust lam uáđđâm kale.                             rauhassa olen nukkunut

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Täälvi lam uáđđâm kale                               Talven olen nukkunut

ráávhust lam uáđđâm kale.                               Rauhassa olen nukkunut

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

Tääl mun jo muorjijd puurâm.                 Nyt minä jo marjoja syön

Tuot še jo kustoo koccáá. 

Oo- lo lo- loo lo- lo loo- loo

                                                                Tuokin jo näkyy heräävän

Viljâ še kustoo koccáá.                              Velikin näköjään herää.

Oo- lo lo- loo lo-lo loo loo

Hanssa ja Ergi. Matti Morottajan kokoelmat.

 

2. Kuávžur Taimenen livđe    0’30”

Melodia kuvailee virrassa kieppuvaa kalaa. 

Taimen oli kirjavasuomuinen ja punalihainen ja pitkäleukainen ja kirjonahkainen - tulisilmin se lenteli. Voimakas kala.

Kuávžurâžžâ, kuávžur,                       Taimeninen taimen

kuheskááibáš lâi jo                   pitkäleukainen se on

La- la laa- laa laa- laa, la la...                  La la laa laa laa laa, la la...

kirječuomâš lâi jo                                      kirjavasuomuinen se on

laa laalalalaalaa                     La la laa laa laa laa, la la...

ruopsis cuopâš lâi  jo,           punalihainen se on

La- la laa laa laa- laa, la la...            La la laa laa laa laa, la la...

tullâčalmaaš kirdá, la laa la,              tulisilmä lenteli

tullâčalmaaš kirdá.                         tulisimä lenteli

puhuen :   tullâčalmaaš             tulisilmä       

 3. Čuánjá Hanhen livđe 1’03”

Hanhi lentää pois syksyllä ja palaa keväällä ja se on tarkkasilmäinen ja hyvälihainen lintu. Sen vuoksi onkin syytä varoittaa ettei huku Sankajärveen. Ja Sankajärvi tarkoittaa kattilaa, pataa.

Se on mieluinen lintu ja hyvän makuinen ja se on aina vaarassa joutua kattilaan.

 Hanhen livđen lopussa Morottaja matkii hanhen ääniä.

Čuánnjâgâš te čuánjá, Hanhi hanhinen

:,:loo- lo lo- lo loo- loo;,:

kal tot jo te kirdá.                                   kyllä se jo lentää.

:,:loo- lo lo- lo loo- loo;,:

Vuojâdeijee čuánjá                 Uiskenteleva hanhi

lodde tot jo lâi jo.                   lintu se oli.

:,:loo- lo lo -lo loo- loo;,:

Pyereh tast láá čalmeh, Tarkat sillä on silmät

puoh tot kal jo uáiná. kaikki se kyllä näkee.

:,:loo- lo lo- lo loo- loo;,:

Čohčuv tot jo kirdá,                   Syksyllä se lentää

máádás tot jo mana.                   etelään se menee.

:,:loo- lo lo- lo loo- loo;,:

Kiđđuv tot jo puátá.

loo- lo lo- lo loo- loo        Keväällä se  tulee

teehin maasâd puátá.     tänne takaisin tulee.

loo- lo lo- lo loo -loo

Jieh tun koolgâ siäivuđ   Älä sinä laskeudu

kiännân kevlijáávrán!   kenenkään sankajärveen.

ko kiđđâ lii!                           kun kevät on!

:,:loo- lo lo- lo loo- loo;,:

Kaakak kak ka kak kak!

4.  Ristnáá Piättâr Ristiinan Pekka  1’10”

Ristinas-Piettar livđe  kertoo  suullista perimätietoa kulkijamiehestä joka oli hyvä kertoja, mutta myös köyhästä , nälkäisestä miehestä joka kaksi poroa söi, mutta jo kolmatta katselee. Matti Morottaja kertoo alussa myös isänsä Karhu-Sammelin näkemyksen: kyse oli oikein rumasta ihmisestä. Sammuttijärven Sammeli ei laulanut livđejä, vaikka oli sisareltaan Anna Briitalta niitä kuullut, mutta hän osasi pohjoissaamelaisia joikuja ja tavallisia lauluja: Nous ylös sieluni, Vapaa Venäjä...

Ristnáá Piättâr, Ristnáá Piättâr Ristiinan Pekka, Ristiinan Pekka

tyebbin tääbbin kovŋâd.                     siellä täällä kummittelee

Kyehti lii jo purrâm             Kaksi on jo syönyt

kuálmâd vala keejâd. kolmatta vielä katselee.

Kyehti lii jo purrâm jo purrâm, Kaksi on jo syönyt jo syönyt

kuálmâd vala keejâd jo keejâd. kolmatta vielä katselee jo katselee.

Kyehti lii jo purrâm jo purrâm, Kaksi on jo syönyt jo syönyt

kuálmâd vala keejâd jo keejâd. kolmatta vielä katselee jo katselee.

Ristnáá Piättâr, Ristnáá Piättâr Ristiinan Pekka, Ristiinan Pekka

tyebbin tääbbin kovŋâd.                       siellä täällä kummittelee