Rytmi-instituutti

Yleiskuvaus

Rytmi-instituutti on vuonna 1990 perustettu populaarimusiikin koulutus- ja tutkimuslaitos. Instituutin tehtäviin kuuluu populaarimusiikin koulutus-, tutkimus-, julkaisu- ja tiedotustoiminta, sekä alan kansainvälisten ja kotimaisten suhteiden ylläpitäminen. Seinäjoella sijaitsevaa Rytmi-instituuttia ylläpitää Rytmi-instituutin kannattajayhdistys ry.

Rytmi-instituutti järjestää koulutusta sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Tavoitteena on samalla kehittää populaarimusiikin opetusmenetelmiä. Valtakunnallisesti laajaa kiinnostusta ovat herättäneet erilaiset lyhytkurssit, musiikkileirit ja seminaarit, joita on järjestetty populaarimusiikkiin liittyvistä eri aihepiireistä. Seinäjoella Rytmi-instituutti järjestää viikoittain soitinopetusta ja bändiohjausta. Myös musiikkikerhoja 2-5 -vuotiaille lapsille sekä tilauskursseja järjestetään tarpeen mukaan.

Rytmi-instituutin arkisto on kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä sopimuksen mukaan. Arkiston suurimman yksittäisen kokonaisuuden muodostaa Provinssirock -tapahtuman historiaan liittyvä materiaali.

Julkaisut, teokset ym.

mm.
Tarja Hautamäki (toim.): Laulajan opas. (1997, kirja)
Jyrki Tuulari ja Jarmo Latva-Äijö (toim.): Provinssirock - ihmisten juhla (2000, kirja)
Teemu Vuorela (toim.): Härmäläisiä rudimenttiteoksia. (2006, kirja)

Toimintamuodot
Arkisto
Kirjasto
Kurssijärjestäjä
Oppilaitos
Tutkimuslaitos
Yhdistys