Uusi Kansanmusiikin ja –tanssin alan tavoiteohjelma

Uutta kansanmusiikin ja –tanssin alan tavoiteohjelmaa 2015-2025 työstetään talven ja kevään aikana useissa teemaseminaareissa. Samalla luodaan raamit uuden katto-organisaation toiminnalle.

 

Kansanmusiikille on tehty kulttuuripoliittinen tavoiteohjelma vuonna 1991. Sen teki Kansanmusiikin keskusliitto (Kansanmusiikin ja –tanssin edistämiskeskuksen edeltäjä) yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa. Kansantanssille ei ole tehty varsinaista tavoiteohjelmaa, mutta vuonna 2001 tehtiin tilannekatsaus, joka kertoo silloisen kansantanssin kentän tilanteen. Vaikka kansanmusiikin ja –tanssin ollessa toisiinsa läheisesti kytköksissä ei alan yhteistä strategiaa ole koskaan tehty. Lisäksi olemassa olevista, tokikin osaltaan edelleen ajankohtaisista visioista, puuttuu kokonaan soitinrakentajien osuus samoin, kuin ammattimuusikoiden ja –tanssijoiden osuus, joka on nykypäivänä hyvin merkittävää. Samoin puutteellisia ovat visiot ja järjestäytyminen jo mainitun kansantanssin osalta, mutta myös suomessa asuvien muun maalaisten muusikoiden osalta.

 

Uuden yhteisen vision ja strategian myötä halutaan kentälle luoda yksi yhteinen ääni, joka ajaisi koko kentän etua yhteisenä rintamana tulevaisuudessa. Kansanmusiikin ja –tanssin kenttä on kehittynyt huimasti viimeisen vuosikymmenen aikana ja tätä kehitystä halutaan jatkaa ja edistää luomalla sille puitteet, joita nykypäivä ja tulevaisuus vaativat.

 

Kaksi Kansanmusiikin ja –tanssin kentän kattojärjestöä, Kansanmusiikin ja –tanssin edistämiskeskus sekä Folklore Suomi Finland, on päätetty yhdistää vuoden 2015 alkuun mennessä. Yhdistysten jäseninä ovat lähes samat  kansanmusiikin ja –tanssin alan järjestöt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Yhdistymisellä poistetaan päällekkäisiä toimintoja ja luodaan paremmin jäsenjärjestöjä sekä kenttää palveleva organisaatio. Uudistuksen myötä luodaan myös laajemmat työkalut tiedottamiseen sekä suomen sisällä, että kansainvälisesti. Järjestöjen yhdistyminen tuo mahdollisuuden uudistuksiin, joilla halutaan turvata kansanmusiikin ja –tanssin elinvoimaisuus ja kehittymismahdollisuudet Suomessa.

 

Strategiaa sekä yhdistymistä suunnitellaan lukuisissa seminaareissa ja työpajoissa läpi talven ja kevään. Kannustamme kentän toimijoita vapaaseen keskusteluun ja ideoiden esittämiseen. Lisäksi järjestö- ja strategiatyöryhmät työskentelevät läpi vuoden.

 

Strategiatyötä varten on perustettu blogi, jonne tullaan viemään seminaarien yhteenvetoja sekä muuta aiheeseen liittyvää materiaalia ja josta toivotaan syntyvän aktiivinen keskustelun kenttä alan kehittämiseksi. Blogin avulla voi seurata työn kehittymistä jos käy niin, ettei pysty seminaareihin osallistumaan. Blogi löytyy osoitteesta: www.kansanmusiikkijakansantanssi.wordpress.com

 

 

Lisätietoja:

Riitta-Liisa Joutsenlahti, toiminnanjohtaja

Kansanmusiikin ja –tanssin edistämiskeskus

044-751 6366

tj@kansanmusiikki.fi

www.kansanmusiikki.fi, www.kansantanssi.fi

 

 

Seminaarit:

Pe 13.-la 14.12.2013 VISIO 2025 kansanmusiikkiseminaari, Kaustinen.

            Järjestää Kaustisen kansanmusiikkijuhlat (Pro Kaustinen ry), Kansanmusiikki-   instituutti, kansanmusiikin ja –tanssin edistämiskeskus sekä Suomen   Kansanmusiikkiliitto.

 

            Puhujina Samuli Valo (Kaustinen Folk Music Festival), Risto Kupari (Kansanmusiikin- ja tanssin edistämiskeskus / Suomen kansanmusiikkiliitto), Heikki          Laitinen (Sibelius-Akatemia), Hannu Saha (Sibelius-Akatemia), Sirpa Lahti             (Kansanmusiikin- ja tanssin edistämiskeskus / Haapavesi Folk Music Festival), Jukka     Heinämäki (Suomen nuorisoseurat ry / Pispalan sottiisi), Anni Järvelä (Kaustinen      Folk Music Festival), Hanna Mauro (Perinnearkku ry), Mauno Järvelä (Näppärit), Lari Aaltonen (Osuuskunta Uulu / Maailman musiikin keskus), Pauliina Pajala    (Suomen kansanmusiikkiliitto), Matti Hakamäki (Kansanmusiikki-instituutti), Niklas     Nykvist (Finlands svenska folkmusikinstitut), Päivi Ylönen-Viiri (Suomen       kansanmusiikkiliitto), Esa Vilhonen (Folklore Suomi Finland).

           

            www.kaustinen.net/280-kansanmusiikkiseminaari

 

 

 

 

To 9.1.2014 klo15-18 Ammattilaiset kansanmusiikin ja –tanssin kentällä, Helsinki, Musiikkitalon auditorio.

            Järjestää Kansanmusiikin ja –tanssin edistämiskeskus ja Sibelius-Akatemian        kansanmusiikin aineryhmä.

           

            Puhujina mm. Hannu Oskala (musiikkialan moniottelija), Hanna-Mari Peltomäki          (Tanssintalo ry.), Juhani Näreharju (Sibelius-Akatemia) ja Antti Huntus (TAIKE)

 

Ke 5.2.2014 Kansanmusiikin pedagogiikkaseminaari, Kaustinen.

Järjestää Kansanmusiikki-instituutti. Kansanmusiikkialan koulutuksien ensimmäisten vuosikurssien opiskelijoiden yhteiseen Kaustisen opintoperiodiin kytkeytyvä seminaari alan opettajille ja pedagogeille.

Lisätietoja http://www.kansanmusiikki.fi/tapahtumat/tapahtumakalenteri/visio2025-kan...        

 

To 13.2.2014 klo15-18 Uusi kansanmusiikin ja –tanssin alan kattojärjestö, Tampere, Wivi Lönn –sali (Monitoimitalo 13, Satakunnankatu 13)

Järjestää Kansanmusiikin ja –tanssin edistämiskeskus, Folklore Suomi Finland ja Pispalan Sottiisi.
Lisätietoja http://www.kansanmusiikki.fi/tapahtumat/tapahtumakalenteri/uusi-kansanmu...

 

La 15.3.2014 klo13.30 keskustelutilaisuus: Harrastajat kansanmusiikin ja –tanssin kentällä, Samuelin Poloneesi, Rauma, Raumasali (Satamakatu 26).

 

Seminaarit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Ilmoittautumiset 9.1. Helsingin ja 13.2. Tampereen seminaareihin viimeistään viikkoa aikaisemmin tarjoilujen järjestämiseksi Riitta-Liisa Joutsenlahti, toiminnanjohtaja, Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus, tj@kansanmusiikki.fi, 044-751 6366. Kaustisen ensimmäinen seminaari 13.-14.12., johon osallistumismaksu 35€ (sis. ruuat). Ilmoittautumiset 22.11.2013 mennessä: Pro Kaustinen ry:n toiminnanjohtaja Sini Keränen, 040 1729 566, sini.keranen@kaustinen.net.