Rahvaanmusiikin kerho ry

Ota yhteyttä:

Rahvaanmusiikin kerho ry
Jenni Lares
Yleiskuvaus

Rahvaanmusiikin kerhon nimellä kulkeva klubitoiminta aloitettiin keväällä 1999 Tampereella, tarkoituksena tarjota kansanmusiikkia arkiasussa kansan syville riveille. Klubi-iltoja järjesti aluksi Tampereen yliopiston etnomusikologian opiskelijoiden ainejärjestön NEFA-Tampereen puitteissa toimiva työryhmä. Sen johtotroikkaan kuuluivat alusta asti Tuuli Talvitie, Pekko Käppi ja Juho Koiranen.

Syksystä 2005 alkaen toimintaa on pyörittänyt itsenäisesti Rahvaanmusiikin kerho ry. Yhdistyksen tarkoituksena on kansanmusiikin ja -tanssin edistäminen, sekä sen tekeminen tunnetuksi kotimaassa ja ulkomailla. Tärkein toimintamuoto on yhä kerran kuukaudessa Tampereella Kulttuuritalo Telakalla järjestettävä klubi-ilta. Uusin aluevaltaus on kesäkuun alussa järjestettävä Rahvaanmusiikin kesä -festivaali.

Erityisosaaminen

Klubi-illat, tanssitupa.

Musiikki-/tanssityylit

Rahvisilloissa kuullaan pääsääntöisesti suomalaista kansanmusiikkia, mutta teemailloissa on mukana myös mm. maailmanmusiikkia. Tanssituvassa pyörähdellään aina klubin teeman mukaisilla tanssiaskeleilla.

Toimintamuodot
Arkisto
Klubi
Tapahtuma / tapahtumajärjestäjä
Yhdistys